Hupitoimikunta ja kahdet säännöt

Olemme saaneet seurata hupitoimikunnan perustamista kun joku valokuvaaja vei kaupunginjohtajalle valokuvan kännykästä.

Tämä antoi sitten syyn tehdä Ilkkalasta poliisille rikosilmoitus. Asia on poliisilla ja aikanaan harkitaan onko aihetta tutkia edes asiaa. Jos poliisipällikön mielestä asia näin on syyttäjä pääsee taas arvioimaan onko aihetta nostaa syytettä.

Rikoksesta ei julkisuuteen ole muuta todistetta tihkunut kuin tuo kännykän kuva ja taas mahdollinen kännykkä josta kuva saattoi olla meni pahus vie Wiikiltä rikki. Kas kun sattui!

Kaupunkiuutiset jo samana päivänä julisti tuomion kun kaupunginjohtaja kenties painostuksen alla jätti rikosilmoituksen poliisille.

Kaikelle tälle löytyy varmaan perustelut laista, näin on meneteltävä kun kerran halutaan asia raastuvan kautta viedä.

Sille taas ei ole mitään selitystä miksi valtuuston puheenjohtaja Kiemungin kanssa ole menetelty samoin. Hän on syytettynä raastuvassa, siis prosessi paljon pitemmällä kuin Ilkkalalla mutta kukaan ei ole kertonut miksi hän jatkaa puheenjohtajana?

Miksi sama hupitoimikunta ei tutki hänen tekosiaan?

Kiemunkia syytetään kunnianloukkauksesta, hän itse syyttää Rannetta valehtelusta. Itse on ilmoittanut valentelevansa aina jos siitä on itselle hyötyä. Jo tällainen lausahdus julkisuuteen pitäisi herättää kaupunginjohtajan tutkailemaan onko mies tehtäviensä tasalla?

Kun ajattelee miksi näitä hupitoimikuntia sitten perustetaan ei voi tulla kuin johtopäätökseen jotta kok-dem akseli tarvitsee niitä politiikkansa tueksi ja pystyssäpitämiseen.

Toimikunnan puheenjohtaja ilmoitti olevansa aivan lehtitietojen varassa eikä muutkaan toimikunnan jäsenet kertoneet mistä suurta viisautta saavat.

Paikallinen media siis ohjailee hupitoimikuntaa ja antaahan jäsenvalinta kok-dem 6 muut 5 aina mahdollisuuden tehdä se ainoa oikea päätös. Moinen toimikunta on oikein kumileimasimen esikuva.

Asiassa ei ole muuta varmaa kuin jotta Iisakki ja kumppanit ovat kunnallisvaalikamppanjansa aloittaneet!

13 kommenttia artikkeliin “Hupitoimikunta ja kahdet säännöt”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Minä todella ihmettelen tätä toimikuntaa (mikä sen nimi nyt onkaan), jonka tarkoituksena on antaa jonkinlainen selvitys sanotaan nyt Hämeenlinnan kunnallispoliittisen päätöksenteon laadusta. Samassa kokouksessa valtuutettu Soukola ilmoitti erostaan. Hänenratkaisunsa motiivit tietää Hän itse. Saattaa kuitenkin olla, että Hän poliisina tietää, että moisella toimikunnalla ja sen suosituksen perusteella tehdyllä päätöksellä ei ole minkään valtakunnan juridista merkitystä. Oli päätös mikä tahansa valituskierre tulee olemaan vuosien mittainen eri hallinnon asteissa (vrt Kittilän kunnanjohtajan erottaminen vankalla enemmistöpäätöksellä).
    Leppänen kielsi omassa blogissaan mollaamassa enemmälti Kiemunkia. Haluan kuitenkin hieman ymmärtääkin Häntä. Hän on kasvanut nuoruutensa Tervakoskella. Olin työssä kylässä liki 25 vuotta. Tervakoskelainen on aina oikeassa ja tekemäänsä virhettä hän ei koskaan tunnusta oli kyseessä sitten työ- tai muut asiat.

  2. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Terve Lauri!
    Terävä huomio tervalaisista.
    Asuin siellä pari vuosikymmentä,
    enimmäkseen kävin vain nukkumassa.
    On siellä kolme ihmistä, jotka myönsivät olleensa väärässä,
    kun oikein kovasti väänsin faktaa.
    Iisakkikin on kerran myöntänyt minulle olevansa väärässä,
    tosin en voi todistaa sitä raastuvassa,
    ei ollut todistajia, eikä känny-kuvaa…

  3. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Pidän toimikunnan tärkeimpänä tehtävänä jotta asiaa saa Karppinen vielä monta kertaa kirjoittaa ja sitten Hämeen-Sanomatkin voi asiaa lainata. Asiaa pitää saada jollaintavoin pitkitettyä. Vaalithan on vasta -17 syksyllä.
    Jos pitää saada selville nauttiiko kaupunginhallitus nykymuodossa kaupunginvaltuuston luottamusta niin silloinhan 58 rivivaltuutettua tulee itse tykönänsä päästös tehdä sitten äänestys voidaan tehdä suljetulla ja salaisella lippuäänestyksellä. 58 siksi jotta puheenjohtaja ei kaiketi osllistu äänestykseen mutta jos olen väärässä niin sitten täytyy 59 polla säteillä ihan oma-aloitteisesti, ilman ryhmyrin komentoa.
    Sehän se vasta vaikeeta on, on valittu päättämään ja nyt kun pitäis päättää ei kukaan kerro mitä mieltä pitäis olla!
    Muulloinhan virkamies tekee heidän puolestaan päätösesityksen.
    Olisi vaan äänestetty ja sitten eletty sen mukaan.
    Tässä kaupungissa on kahdet säännöt, on kok-dem-säännöt ja sitten persuja varten omat. Leo ei vaan hiffaa jotta kaksilla rattilla ajellaan!

  4. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Osuva nimitys tuolle toimikunnalle ja tehtävä on yhtä hupainen.
    Päätöskyvytön kaupunginvaltuusto asetti hupitoimikunnan tutkimaan nauttiiko kaupunginhallitus kaupunginvaltuuston luottamusta. Yksinkertaistettuna nauttiiko kaupunginvaltuustoon minun äänestämäni henkilö luottamustani. Pitäisikö minun asettaa toimikunta kyseistä asiaa pohtimaan ja kuka voisi asian puolestani ratkaista? Minä pystyn sanomaan sen heti, nauttii.
    Hupitoimikunta sai kuitenkin vielä hupaisempia opasteita tehtäväänsä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kyseisessä kokoustapahtumassa asetti kaupunginvaltuuston rivijäsenenä ohjeen toimikunnalle, että ainakin häntä toimikunnan pitäisi kuulla. Tämä ohje sen jälkeen, kun valtuusto oli päättänyt toimikunnan perustamisesta.
    Asiasta toiseen, kävin Hämeenlinnan Teatterissa katsomassa Silmälläpidettävät. Erittäin hyvä ja Hämeenlinnan kaupungin toimintaa kuvaava esitys, varsinkin jos on etukäteen seurannut kaupungin toimintaa.

  5. avatar Oikeus ja kohtuus sanoo:

    Eli Leppänenkin yrittää työntää piiloon niitä faktoja että Iisakki on mokaillut käytännössä kaiken sen ajan mitä on kaupungin tehtävissään ollut. Eikö kaupunkilaisilla ole mitään keinoa erottaa häntä? Viimeisin hölmöily on tämä keskitetty jätehuolto, eikös monopolien pitäisi olla kiellettyjä EUssa? Hämeenlinna on kärsinyt aivan liikaa kyseisen herran toilailuista.

  6. avatar Vorssalaiset rattaat paskan peitossa sanoo:

    Kun Leo Leppänen blogissaan pyrkii parhaansa mukaan ivaamaan ja mollaamaan Kari Ilkkalaa päivästä toiseen, niin sen taustalla täytyy olla joko oman julkisuusprofiilin nostoa, ”kiusattujen” virkamieskollegojen puolesta tuntemaa kiukkua tai toisaalta se voi olla myös demarisuuntautuneilla aivan valtakunnallisesti havaittua ankaraa persuvihaa. Siteeraten Leppäsen käyttämää terminologiaa, mies ajelee lähes päivittäin paskarattaillaan, joilta käsin heittelee paskakikkareitaan kovin ahkerasti Kari Ilkkalan sekä runsaasti myös Lulu Ranteen niskaan. Ilkkalan haukkumisen ja ivaamisen välissä mies vielä ilkeää kehottaa muita kirjoittajia välttelemään kurakeisari Kiemungin arvostelua. Hoh hoh hoh hoijaa, kun on niin holjaa että!!!!
    Sanoisin, että Ilkkalaan kohdistuva ajojahti on jo todella törkeää touhua. Menossa olevan ajojahdin kiteytti valtuustossa rohkeasti ja rehellisesti Kari Ilkkalaa puolustanut valtuutettu Kylli Kylliäinen, joka totesi kyseessä olevan pelkästään Kari Ilkkalan ”savustaminen” ulos HML poliittisilta vastuupaikoilta. Pisteenä kaiken päälle sekä kokoomuksen että demareiden rattailla ajeleva rehti ”toimittaja” hyödyntää toistuvasti ”neutraalin” työnantajansa sallimia runsaskätisiä propagandamahdollisuuksia Kari Ilkkalan ja Lulu Ranteen poliittisen uran tuhoamiseksi. Palkintona siitä on kuitenkin tullut oikeudenkäynti herjauksesta. Saa nähdä tuleeko vielä muitakin syytteitä herjauksen jatkuessa.

  7. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Olen jo todennut jotta kok-dem akseli on vaalikampanjansa avannut. Ei tässä sen kummempaa ole, paska lentää ja varikset nauraa, ne jotka osaa!

  8. avatar r lehto sanoo:

    Pitihän tämä kahden tutkinnon mies myös aiempaa Ruotsin rautateillä työskentelyä esteenä
    kannanottoihin Hämeenlinnan kunnalispolitiikasta. Jotenkin kuvaavaa.
    Tämä blogiketju tosin hävisi jostain syystä äskettäin.

  9. avatar tapsa sanoo:

    Toimikunta lopetti toimintansa, ja Kiemunki onkin nyt ottanut ohjat Lulu Rannetta koskevan kostoretken ja erottamisen tiimoilta. Tähän on kumma kyllä herännyt jopa hallinnon luottotoimittaja; Hanna A-A, ja se on jo aika paljon se. Aina torailuun ja riitelyyn valmis Kiemunki on H A-A:n mukaan ottanut roolin kh:n agitaattorina, joka ei ole enää oikein ja yhteisten pelisääntöjen mukainen.

    Tänään siis nähdään, tekeekö kh ranteesta tutkintapyynnön poliisille ja pääseekö Kiemunki näin nauttimaan orgastisesta kliimaksistaan Raution kanssa. Se eittämättä mietityttää, että koskeeko tutkintapyyntö Ranteen valehtelua vai sitä että Karppinen ja Wiik laitettiin salaa uutisoimaan ja kuvaamaan konsernijaoston salaista Levin reissua. En muuten ole törmännyt tähän saakka vielä oikeuden tuomioon, jossa syytetty olisi tuomittu valehtelusta tai kunnan toimielimen salakuvaamisesta varsinkaan julkisella paikalla. No – Hämeenlinnan raastuvanoikeudelta tällainenkin on toki mahdollista.

    Oli muuten melkoisen hupaista lukea tuo H A-A:n lauantainen juttu lehdestä ja verrata sitä Kiemungin lausumiin toimikunnan selvityksistä. Ei muuten mutta kun Hannan mukaan toimikunnan selvityksissä ei ollut mitään niin ihmeellistä edes noissa salatuissa osioissa, kun taas Kiemunki on antanut useassa kohtaa ymmärtää että salatuissa kohdissa on jotain niin raskauttavaa aineistoa, että niistä saattaisi suorastaan elinkautinen pyttytuomio oikeudessa kalahtaa.

  10. avatar Tapsa sanoo:

    Niinhän siinä sitten kävi että Lulu Ranteellekkin päästään näyttämään ovea. Naattikoon Kiemunki nyt vuoden päivät – katsotaan sitten, kuka sen jälkeen naattii.

  11. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tapsa!
    Onko Lulu Ranteelta evätty luottamustoimet?
    Onko hän poissa kaupunginhallituksen kokouksista nyt ja kuinka pitkäksi aikaa?
    Onko hän pois kaupungin valtuustosta ja kuinka pitkäksi aikaa?
    Kun näytät Tapsa tietävän, kerrotko meille muiellekin miten asiat on?

  12. avatar Hävettävää mielivaltaa sanoo:

    Jos Kiemunki ja Rautio käyttäytyisivät rehdin johtohenkilön kaltaisesti, he miettisivät tarkkaan, ilkeävätkö he enää kävellä Hämeenlinnan kaduilla ja katsoa vastaantulevia kaupunkilaisia lainkaan silmiin. Heidän hännystelijät tietysti taputtavat kätensä kipeiksi ja kilvan kehuvat kokoomuksen ja demareiden toteuttamia demokratiaa halveksuvia toimia. Kok-sd johto on käyttäytynyt ja toiminut peri-venäläiseen tyyliin paikallispolitiikassa, kun ovat hakemalla hakeneet syitä ja käyttäneet todella kyseenalaisia keinoja pätevien ja sitkeiden poliittisten vastustajien syrjäyttämiseksi. Keinot ja toimintatavat ovat vähintään kyseenalaisia ja moraalittomia, jopa laittoman oloisia. Erityisesti Kiemungille ajojahti tuntuu olevan henkilökohtainen pakkomielle ja puhdas kosto.
    Lisäksi on surulla todettava, että kaupungissamme on todella tahdoton ja tarkoitushakuisesti toimiva kaupunginjohtajisto. Voitte arvata kumpi on kumpi.

  13. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro ”Hävettävää mielivaltaa!”
    Kaupunginjohtajamme on valittu, valtuuston äänestyksellä,
    olivatpa he tahdottomia nössöjä tai ulkoapäin ohjeistettuja…
    Viime kaupunginjohtajan vaaleissa oli tarjolla vaihtoehto,
    joka olisi ehkä muuttanut kurssia, mutta kok.dem oli jo
    päättänyt ennen ns. muodollista ”valintaa,” ken on ken.
    Johtajiston on marssittava ko. klikin tahdon mukaisesti.
    Siinä H.A.A. on oikeassa kirjoittaessaan HäSa kaupunginhallituksesta,
    että ko. instituutio on, oliko se nyt nössö vai tahdoton tms.
    Siitä havainnosta H.A.A:lle 10p.
    Riitta

Jätä kommentti

css.php