Veronkiertokoulutusta?

Vakuutusyhtiöni (yhtiö jossa vakuutukseni on) joka myös pankkitoimintaa harjoittaa on kutsunut jo useasti minut ja vaimoni erinäisiin koulutus, tiedotus ja mainostilaisuuksiin. Viime viikolla oli vuorossa kuinka välttää pääoma ja perintövero.

Ihmetellen kuuntelin sijoituspäällikön luentoa aiheesta kuinka voi tosiaan aivan laillisesti välttää pääomaveron käyttämällä heidän sijoitus-salkku-hoitajaa. Samoin sinne sijoitettu varallisuus voidaan hoitaa kuoltuani lapsilleni ohi perikunnan ja ilman perintöveroa. Ainut rajoite hommaan heidän mallissaan on jotta sijoitettavaa täytyy olla vähintään 100 000 euroa. 20 000 eurolla myös jo pääsee mukaan mutta ehdot ovat silloin hieman toisenlaiset.

Korkotuoton voi koska tahansa nostaa verotta kunhan ei ylitä nostojen koko määrässä sijoitettujen määrää.

Muilla vastaavilla on varmaan omat vastaavat keinonsa, tuskin yksi vakuutusyhtiö ”kesää tekee”!

Minä poloinen kun olen uskonut jotta kaikki maksaa pääomaveroa sijoitetusta omaisuudesta, mutta nyt sainkin oikeata tietoa asiasta. Veroa taitaa maksaa vaan ”me, tyhmenpi” vähemmistö.

Väliajalla en malttanut olla tiedustelemäti neuvojalta kuinka kauan hän arvelee tällaisen veronkierron olevan mahdollista. ”Tässä on niin paljon ”isokenkäisten rahaa” kiinni jotta se ei kyllä ihan heti verolle mene, oli vastaus.

Toisen verojutun kuulin serkultani joka majaillee sen kylmemmän puolen vuodesta Espanjassa. Siellä hänen tuttavansa oli kertonut omaavansa kohtalaisen ”rahasäkin” Sveitsin pankissa talletuksena (sijoituksina) hyvällä korolla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen julistuksen mukaanhan Sveitsin pankit ”laitettiin verolle”. Tehtiin jokin sopimus jotta sieltä pankit ovat velvollisia tekemään tiliä suomen verottajalle suomalaisten tuloista. Tämän piti koskea kaikkia pankkeja Sveitsissä.

Espanjassa oleileva ”rahasäkin omistaja” saikin sitten kirjeen Sveitsin pankiltaan jossa kerrottiin heidän joutuvan edellä kerrottun tehtävän tekemään, mutta ”hou hätä” olemme jo ostaneet pienen Sveitsiläisen pankin jolla ko velvoitetta ei ole ja pyydämme kohteliaimmin, jotta oheisen paperin allekirjoituksella saamme luvan siirtää ”rahasäkkinne” tähän uuteen konsernimme pieneen pankkiin kuluitta ja samat ehdot tuotosta jatkuvat!

Siinäpä sitte se kuuluisa Urpilaisen verokeräys todellisuudessa.

Onhan turha elvistellä jollain pääoma ja perintöverotuksen korotuksella jos samaan aikaan tiedetään jotta todella suurista rahamääristä sitä ei makseta eikä tulla maksamaan!

Olisipa mielenkiintoista tietää mitä asiasta ajattelevat Arkadialle pyrkivät, ajavatko kokonaan moisten verojen poistoa, sehän olisi tasapuolista, pois ”tyhmiltäkin” jos ”viisaat” ei sitä kumminkaan maksa vai aikovatko todella tukkia nämä ”hevosen mentävät” reiät valtion rahasäkistä?

Kommenteja odottelen jo ennen vaaleja niin ehdokkailta kuin tavis-kansalaisiltakin!

10 kommenttia artikkeliin “Veronkiertokoulutusta?”
  1. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Kyllä sitä aika paljon pienemmällä pääsee, kun ei ole noita sijoitushuolia. Ei sen puoleen ei siinä sitten vaivaa kateuskaan.

  2. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Muistuipa mieleeni lukiessani blogiasi…
    Firmaamme asennettiin viimeistä huutoa olevat hälytyslaitteet.
    Ihaillessani näitä tekniikan ihmeitä, asentaja
    – Varkaat ovat jo askeleen pari edellä.
    Telluksen vero- ja varalait laahaavat pahasti rahamassan jäljessä.
    Kovapalkkaiset juristit tuunaavat, miten nyhtää tai kiertää,
    kohderyhmästä riippuen, -veroja.
    Muumimuki-veroa odotellessa.
    Riitta

  3. avatar suunnittelua sanoo:

    Ei se ole veronkiertoa, kun se tehdään ”oikein” eli pykälien mukaan. Se on verosuunnittelua, ja täysin laillista ja hyväksyttävää. Jos se ei olisi hyväksyttävää, lakeja ei olisi tehty nykyiseen muotoonsa, eikö vain?

    Varallisuusvero muuten poistui jo aikapäiviä sitten. Nykyään maksetaan veroa ”vain” voitoista (mukaanlukien inflaation tuoma nimellinen arvonnousu) ja osingoista, mutta niitä verotetaankin sitten ihan urakalla. Paitsi jos omistatkin omaisuutesi esim. rahastojen kautta. Tavallinen piensijoittaja, joka haluaa olla ”kasvollinen omistaja”, maksaa osinkoveroa 25,5-28,5 % suomalaisten pörssifirmojen osingoista. Sen sijaan rahastoille ja osalle säätiöistä, sekä tietysti suuromistajille (>10 % omistus), osingot on verottomia. Joskus on esitetty arvioita, että jos kaikki omistajat maksaisivat osinkoveroa, 3 % osinkoveroasteella saataisiin suurempi verokertymä kuin tällä hetkellä saadaan.

  4. avatar kuningasjätkä sanoo:

    ”Anna kaikki raha-asiasi meille hoideltavaksi, vakuutamme ettei sinulla ole hetkenpäästä huolta raha-asioistasi, koska ei sinulla ole rahaakaan”

    Myin edunvalvontamääräyksellä äitini talon ja rahat meni tietysti pankkiin. No hetikohta pankista soitettiin olisinko halukas ottamaan sijoitusvakuutuksen äidin rahoille. Lupailtiin että sijoitusvakuutuksesta saaduilla perinnöillä olisi pienempi perintövero kuin tavanomaisilla säästöillä.
    Pyysin sitten lähettämään esitteet ja muut dokumentit jotka saapuivatkin jo heti seuraavana päivänä.

    Olihan siellä prosyyreissa hienoja lupailuja että jopa 35tuhatta /edunsaaja olis perinnöt verovapaita ja sun muuta korkoakin olis tulossa, sikäli jos sijoitukset jotain tuottaisivat ja kaikki menisi hyvin, eli velalliset kykenisivät maksamaan velkansa.
    Tietenkin sijoitusvakuutuksen ottajalta perittäisiin vakuutus, ym maksuja…
    Mutta kas kummaa, oli mainoskuoresta jääneet pois hinnastot ja säännöskokoelmat.
    Kun soittelin sitten säästöpankkiin ja asiaa tiedustelin että miksi niitä ei oltu lähetetty mainoksen mukana? Niin minulle sanottiin että ”voittehan hakea ne itse lähimmästä säästöpankista”
    Höh. minunko tehtävä se on haeskella velanpyytäjän papereita ja selvityksiä lainan käyttötarkoituksista ja ehdoista?? Ei todellakaan. Joka velkaa pyytää, hänen tehtävä on selvittää kaikki asiaan liittyvät jutut lainan antajalle! Tässä tapauksessa minä olin lainanantaja ja pankki pyysi minulta lainaksi rahaa satoja tuhansia.

    Mutta kun ei niin ei!
    No minkäs sille sitten voi, ei päästy sopimuksiin. Jäi pankkiireilta saamatta hyvät rahat. Vaihdoin siinä sitten samantien pankkiakin, kun alkoivat vielä poskeaan soittamaan kun moitin heitä asioiden huonosta hoidosta.

    Niistä sijoitusvakuutuksista sitäpaitsi minulla olikin jo kokemusta aiemmalta ajalta, kun omat sijoitusvakuutukseni sulivat EU-elvytyksen alkaessa vuonna 2008. Edellisenä vuonna tuli joku tonni korkojakin, mutta seuraavana vuonna paloi puolet pääomista kun velalliset eivät kyenneet maksamaan velkojaan, vaikka suomenkin hallitus elvytti talouskasvua miljardeilla.

    Sijoitusvakuutus, ei oikeasti ole mikään vakuutus, muutoin kuin sellaisen ottaessasi sinulle vakuutellaan; ” jos kaikki menee hyvin saat jokusen euron korkoja ja ehkä edunsaajasi saavat jotain perintöjäkin, sikäli että kaikki menee niin kuin suunnitellaan” Mutta jos ei menekään, niin pankkiirit kuitenkin saavat bonuksensa ajallaan!

  5. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Tässä yksi perintöveron laillinen kierto, tai miksi sitä nyt sitten halutaan sanoa. Ohjetta tähän ei anna pankki eikä vakuutuslaitos.
    Poikani kanssa olemme pitäneet perintöpalaverin, joka menee äitini perinnön kanssa samansuuntaisena.
    Poikani sanoi, että käyttäkää omaisuutenne omaksi hyvinvoinniksenne ja mikäli jotain jää hän maksaa perintöveron, kun hän ei ole koskaan siitä rahasta veroa maksanut.

    kuningasjätkä olisitko pystynyt hyödyntämään äitisi kotimökin myynnistä tulleilla rahoilla äitisi hoitoa, vaikkapa ekstrana kunnallisen hoidon päälle? Ulkoilua, hierontaa, kermakakkua ym.

  6. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Siis juttuhan on niin, että nyt kun äidilläni on korkotuloja myydyn omaisuuden säätössä olevista rahoista niin hänen palvelumaksunsa nousivat 20% vuoden alusta. Palvelun tasoon sillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta, hänb saa samat palvelut kuin se joka maksaa minimisumman joka on 85% kaikista bruttotuloista! SIIS BRUTTOTULOISTA!!
    Eli jos asunto olisi vuokrattu, olisi äitini joutunut maksamaan sen 85% myös vuokratuloista ja sen lisäksi 30% veroa vuokratulosta valtiolle yht. 115%, eli hän olisi joutunut maksamaan siitä että joku vieras asuu hänen omistamassaan talossa !! ??
    No mainitsemiisi lisäpalveluihin on satsattu. jalkahoitaja käy kerran kuussa sivelemässä voiteita jalkoihin ja kuittaa käynnistään satasen/kerta. Ulkoilemaan ei äiti ole päässyt kolmeen vuoteen, sillä henkilökunnan resurssit eivät siihen riitä ja varsinkaan omatoiminen ulkoilu ei ole mahdollista kun raajat eivät liiku enää, eikä myöskään Hartolan kunnan työmiesten raajat tunnu liikkuvan koska talviaikaan ulkoilupihalla olevia lumia ei ole luotu pois, niin että ulkoilupihan oven saisi edes auki..!

    Viimeaikoina on kermakakkua ja muuta hyvää vanhuksille ollut tarjolla muutenkin. On taas nääs vaalit ja kansanedustajiksi aikovat järjestävät, muistisairaillekin milloinka mitäkin ohjelmaa, siinä toivossa että ääniä heruisi heiltäkin…

    Kyllä minä olen äitini edunvalvojana yrittänyt kaikkeni tehdä sen eteen että vuodepotilaana olevalla äidilläni olisi hyvä elämänloppu. Valitettavasti vaan on niin että sote-järjestelmä on niin jäykkä, ettei kaikkeen rahkeet riitä!

  7. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Sori vaan että nostan kissan pöydälle!
    Mutta on pakko kertoa että olen minä muitakin vanhuksia auttanut kuin omaa äitiäni.

    Eilen viimeksi kävin yhdelle sotaveteraanin leskelle asentamassa uuden kumavesiboilerin vessaan, että mummo saa pyllynsä pestyksi muullakin kuin kylmällä vedellä.
    Mulla on sellainen periaate että en anna apuja kaikenmaaliman keräyksiin joissa parhaan tuoton päältä kuorivat toimistoissa virkailevat henkilöt ja johtoporras, vaan annan apuni suoraan tarvitseville, työnä ym.!
    Oli nimittäin mummo tyytyväinen kun asensin boilerin paikalleen ja vetelin putkia. siinä tuli katetta hankinnalle kerralla. Mummolle jäi verojen ja hautauskulujen jälkeen perinnöksi vanha mökki ja tonni rahaa, viisatanen meni tarvikkeisiin ja minäkin sain palkaksi pitsan.. vieläkin on ähky päällä kun sen söin..

    Homma tuli tehdyksi ja jäi hyvä mieli ja täysi maha. mitä sitä muuta tarvii..
    Asennusliike olis ottanut hommasta ainakin sen toisen viissatasen ja antanut kuitin jolla olis saanut kotitalousvähennystäverotuksessa ehkä jotakuinkin viiskymppiä. Mutta nyt jäi mummolle säästöön pahan päivän varalle koko raha. Ja niitä pahoja päiviä on tulollaan tämän tästä, mikäli nykyinen kurjallistamispolitiika saa jatkua ! ?

    Mä olen muutenkin noudattanut elämänohjetta joka välähti päähäni jo joitakin vuosia sitten;
    Elämässä tärkeintä ei ole rikastuminen, vaan se, ettei köyhdy! Jos kuollessaan on köyhempi kuin syntyessään on elämä mennyt hukkaan !

    (Jumala kaikkivaltias on antanut meille synnyinlahjaksi sielun. Jos menetämme sielumme maalliselle mammonalle eläessämme, olemme kuollessamme köyhempiä kuin syntyessämme!)

  8. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Olisiko syytä palata pohjakirjoituksen aiheeseen Antti & Jätkä?

  9. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Mikäli pohjakirjoituksen otsikko on näin: ”Veronkiertokoulutusta?” ja kirjoituksen ensimmäinen kappale näin: ”Vakuutusyhtiöni (yhtiö jossa vakuutukseni on) joka myös pankkitoimintaa harjoittaa on kutsunut jo useasti minut ja vaimoni erinäisiin koulutus, tiedotus ja mainostilaisuuksiin. Viime viikolla oli vuorossa kuinka välttää pääoma ja perintövero.”

    Niin en kommentoidessani ymmärtänyt pohjakirjoitusta, tai pohjakirjoituksen tekijä ei ymmärtänyt kommenttiani.

    Anteeksi, jos sattui. Pyrin jatkossa olemaan kommentoimatta kyseisen pohjakirjoituksen laatijan itsekeskeisiä ajatelmia.

  10. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Erkki Strömberg kirjoitti:
    3.4.2015 6:35

    Olisiko syytä palata pohjakirjoituksen aiheeseen Antti & Jätkä?
    ******************************************************************************
    Kyl varmaan olis niin joo? Mutta kun aiheet tuppaavat rönsyilemään,. Aivan samalla tavalla Erkki sunkin juttus liippaavat asian vierestä muilla blogeilla..

    Yhdyn Antin näkemykseen pohjakirjoituksen kirjoittajan sielunfilosofiasta ja pyydän Erkiltä ohjeita kuinka ja millaisin sanaleikein pitäisi kommentointi suorittaa että se häntä tyydyttäisi.

    Toinen vaihtoehto olisi tienenkin ettemme me kukaan kommentoisi Erkin juttuja koskaan, silloin hänelle ei olisi vaivaa meistä!

Jätä kommentti

css.php