Eipä tätä uskoisi erkkikään!

Leinikan rahat tuli käytettyä!

Suur-Hämeenlinnan aikojen alussa tarjottiin seuroille ja yhdistyksille jopa rahaakin, avustuksena. Se piti tuleman aluetoimikuntien kautta. Järjestäytymätön paikallinen (Lammi)  junttiporukka, Patikkakerho nimeltään, myös anoi ko rahoja ja jopa saikin kun muut ei hiffannu ajoissa anoa.

Sitten vikamiehet tekivät töitään ja kas jälkeenpäin keksittiin jotta pitikin tehdä talkoita jotta ko rahan saisi, luotiin termi ”kolmas sektori”. Aikoinaan kommunisten hajaantuessa kahdesta useampaan leiriin kutsuttiin ”kajanojalaisia” kolmaslinjalaisiksi. Lieneekö nimi sieltä lainattu.

Siispä patikkakerhokin sai komennon: Lammilaisten vanhusten ulkoiluttaminen kerran viikossa oman toiminnan ohessa. Lisäksi vielä tähdennettiin jotta on omakin toiminta toteutettava.

Saimme siis varsin kovan jopin, johon sitten rahaa tuli 1500 ekua.

Aikamme harkittuamme päätimme alkaa toteuttaa ko määräystä.

Naapuri oli juuri leskeytynyt ja vanha mies oli hieman allapäin joten päätimme eka kohteena piristää häntä päiväristeilyn merkeissä Tallinnassa.

Niipä sitten lähdin Patikkakerhon puheenjohtajan ominaisuudessa naapurin papan ja Askon kanssa kohti länsisatamaa papan autolla. Asko oli mukana koska hän oli ollut aluetoimikunnassa rahoista päättämässä joten katsoin jotta hän oli velvollinen olemaan paikalla ja valvomaan jotta rahat asiallisesti ja juuri siihen tarkoitukseen käytetään. Itse toimin autonkuljettajana ja rahavarain kantajana.

Matkahan alkoi muuten hyvin mutta tultuamme Kataloille huomasi pappa jotta passi ja rahapussi oli jäänyt kotiin. Tuon puuttuvan passin vuoksi sitten käännymme takaisin sitä hakemaan. Kiirehän siinä lopulta tuli ja moottoritiellä oli liikaa perä edellä vastaantulijoita ja Keimolassa jo ruuhka joten siitäpä sitten myöhästyttiin kotimaisesta varmasta vaihtoehdosta ja halvasta. Olinhan tilannut ko laivaan liput meille bonuskupongeilla A 5 e/ kpl ja aamiaisetkin.

Menihän sinne muitakin laivoja joten heti seuraavalla perään, meillähän oli nää Leinikan rahat. Kolmen hengen meno aamiaisineen ilman hyttiä maksoikin sitten lähes puolitoista sataa ekua.

Perillä Tallinnassa sitten päätimme ulkoilla kuten vaatimus oli, eli kohti ekaa alkoholimyymälää satamassa. Pappa oli kuullut joltakin jotta viina on halvempaa maissa kuin laivalla joten hän halusi sen nimenomaan Tallinnasta vaikka lupasimme sen kyllä maksaa Leinikan rahoilla vaikka laivallakin. Ostoksia varten pappa oli varannut suurimman matkalaukkunsa mukaan jota nyt Asko sai kiskoa viinakaupasta toiseen. Jokaisesta ostettiin täytettä Leinikan rahoilla ja kun laukku oli täysi Asko lähti viemään sitä satamaan odottamaan laivan tuloa johon meillä oli jo liputkin ja hytti.

Papan kanssa päätimme poiketa johonkin ravinteliin koska hän valitteli vessatarvettaan. Sopiva tulikin heti jo ennen vanhaakaupunkia, oikein fiksu sisäänheittäjä ohjasi meidät pöytään jossa jo kolme kaunotarta meitiä odotti. Tytöt halusi kovasti meihin tuttavuutta ja shampanjaa, pappa vessaan, joten iloiten he lähtivät pappaa pissattamaan. Askokin sitten saapui perästä ja ehdimme pientä huikopalaa ja juotavaa nauttia ja katsella kovin joutilaan näköisiä nuoria naisia joita paikka oli pullollaan. Emme me maalaispojat ymmärretty mitä varten he siellä oli ja rupesimmekin jo kyselemään mihis pappa oikein meni. Henkilökunta rauhoitteli jotta kyllä hän varmaankin kohtapuoleen saapuu, tuntuu viihtyvän vain pissattajien kanssa niin hyvin tuolla takahuoneessa.

Tulihan pappa takaisin punoittaen ja hengästyneenä, mutta jotenkin raukean oloisena. Maksettiin sitten lasku eikä tytöt halunneet kuin parisataa ekua per lärvi papan pissatuksesta. Täytyyhän moisesta ”likaisen työn lisä” maksaa ja olihan Leinikan rahoja vielä jäljellä.

Iltakin alkoi hämärtymään ja laivan lähtö läheni joten soitatimme taksin joka vei meidät satamaan ja kotimatkalle.

Kotimatkalla papan autokin täytyi tankata, oli tuo kiivas menomatka syönyt enämpi polttoainetta kuin pappa oli laskeskellut. Siispä vain Leinikan seteleita mittariin.

Tällätavoin Leinikan rahat on tullut käytettyä jo loppuun. Nyt odottelemme uutta rahaa jotta voimme seuraavia vanhuksia ulkoiluttaa.

11 kommenttia artikkeliin “Eipä tätä uskoisi erkkikään!”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Anteeksi Arvoisat mahdolliset kommentoijani!

    Jostain mystisestä syystä kone arpoi (tai PUK:ki kauko-ohjasi näin joulun jälkeen) kommentoinin suljetuksi.

    Nyt se on auki: Kiitos! Janne Kujasen avulla!

    Joten antaa tulla lunta tupaan vaan!

    ekku

  2. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Varsin luovaa apuahan käyttöä.
    Eipä menneet Leinikan Antin myöntämät apurahat kankkulan kaivoon.
    Kuntoutus-retkestänne saisi mainion tv-komedian tai teatteriesityksen.
    Luultavasti naapurin paapalla mielialakin nousi
    ja muisteltavaa piisaa loppuiäksi.
    Oletan kuitenkin, että laatimasi julkinen loppuraportti täällä
    vei mahdollisuudet saada apurahaa Patikkakerholle seuraavaan
    kuntoutus-keikkaan.
    Olette aikaanne edellä…
    Riitta

  3. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Älyllisesti ei mielestäni kovinkaan korkeaa toimintaa, alkaen rahan anomisesta.

  4. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Riitta Hyvä!

    Ole hyvä, saat aiheen korvauksetta käyttöösi jos siitä kässärin väännät. Tosin meillä ei ole enää kesäteatteria ja juuri kun olisi hyvä näytelmän aihe.

    Toimintamme on kyllä paljastanut jottei kaupungisamme minkäänlainen ”tarkastus” toimi jaettujen rahojen suhteen, ei pienten eikä isojen, meiltäkään ei jo viiteen vuoteen ei ole mitään kysytty. Kaupungin palkkalistoilla on ollut ja on kumminkin eläkettä venaamassa jos jonkinlaista kontrolööriä.

    Matkamme jälkeen papamme piristyi eikä kuollut alkoholimyrkytykseen jota pelkäsimme. Minä vain jäin itsekseni miettimään mistä kummasta papalla ”virtaa riitti”, olihan tyttöjä kolme. Nyt jälkeenpäin paikalliset ovat minulle kerroneet, jotta hänet nuorena tuotiin Hollolasta 60-luvulla Lammille sonniksi!

  5. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Kiitos Antti!

    Kuten pohjakirjoituksessa mainitsin: Kysymyksessä on ”junttiporukka” joten toiminnan taso on myös sitä!

    Voithan itse tulla mukaan kohottamaan tasoa. Seuraavan kerran Patikkakerho kokoontuu pe 16.1.-15 klo 10 Paikallislehti Keski-Hämeen toimituksen edessä. Tervetuloa mukaan kuntoilemaan, ihan itsesi vuoksi!

  6. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Jospa Pirttikosken kesäteatterin kultasormi-copy,
    Holttisen Seppo intoutuisi kirjoittamaan näytelmäänsä myös kyseisen virkistysmatkan Viroon.
    Kutsuisi sitten ensi-iltaan Patikkakerhon ja tietty minut myös.
    Mitäs sanot?
    Olen pohtinut, jos nämä maailman vanhimman ammatin harjoittajat
    laillistettaisiin veronmaksajiksi,
    liittyisivätkö he työnantaja- vai työntekijäliittoon?!
    Riitta

  7. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hyvä Riitta!
    En pahastu vaikka ”liisaatkin” ajatuksen eteenpäin. Patikkaherho tulee kyllä täyttämään vähintään puolet katsomosta ensi-iltaan vaikka ”leinikan rahoja” ei enää olekaan jäljellä.
    Tuosta viime kysymyksestä en osaa sanoa kun en kuulu asiakaskuntaan. Kerran sain seurata viereltä kun moista kauppaa hierottiin. Daami tuli vokottelemaan matkakaveriani Tallinan ”porauslautalla”. Hänellä oli ehdotuksensa ja meillä hytti, mutta kaverini totesi: ”Voisitkos perustella miksi minun on oltava se maksava ospuoli, mä kumminkin joudun työn tekee”. Daami lähti vek!

  8. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Eiköhän puskaradio ole jo tavoittanut Pirttikosken.
    Mitä tulee huoraamiseen, pahinta on poliittinen huoraus.
    Vekan ero-ilmoituksen jälkeen kuuntelin i dag, valtuuston kolmannen vara-pj:n
    ex-Ojansuun tekopyhää vuodatusta Radio Hämeessä.
    Hänet olen oppinut tuntemaan vuosien saatossa,
    erittäin vallanhimoisena pyrkyrinä,
    myös oman puolueensa sisällä.
    Ihan kävi kylmät sitä saarnaa ja äänestäjien aliarvioimista kuunnellessa.
    Tuotako siellä pappis-seminaarissa opetetaan,
    lähimmäisten kiivasta kivittämistä…
    No, sanotaanhan sitä jotta,
    – itsestään se paha pappi saarnaa…
    Riitta

  9. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hyvä Riitta!
    Olen jo kauan ”nähnyt vierestä” kuinka Lammillakin paikalliset vihreät kärsii Ojansuun hölmöilystä.
    Ruuhijärven Jukkakin jo monta vaalikautta sitten ei voinut kehua Osansuuta muuten kuin: ”Tule kattoon sillon lyhyt hame ja avara kaula-aukko puseros” kun järjesti Ojansuulle vaalitilaisuutta Lammille.
    Tämä Jukka oli muuten Lammin viimeisen valtuuston äänikuningas, se on aikamoinen saavutus vihreältä maaseudulla. Vihreiden olisi jo kauan sitten pitänyt laittaa kysenen rouva ruotuunsa ja nostaa esiin Jukan kaltaisia niin vihreitten asema kunnalispolitiikassa olis ihan toinen. Ojansuu hävittää vähitellen vihreät pois Hämeenlinnasta.

  10. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Moro Eki!
    Hanuripartion peränpyyhkijät, ex-Ojansuu ja Törttölä ovat todellakin vieneet uskottavuutta aitojen
    vihreiden vilpittömyyteen.
    Tänään ex-Ojansuu arvosteli jyrkin sanoin mm. kristillisiä ja vassareita,
    miten nämä ovat unohtaneet oman puolueensa arvot,
    yhdistyttyään Pro Hämeenlinnaksi.
    Sitoutumattomana kaupunkilaisena tunnen päinvastoin,
    ko. puolueet ovat jättäneet sivuun puolueen vallanhalun
    osoittaen aitoa ekumeniaa meidän kaupunkilaisten yhteiseksi hyväksi.
    Riitta

  11. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Koska tähän blokiin on ilmaantunut toinenkin ”huumorin tajuton” Antin lisäksi aivan kadun puolella, täytynee kertoa jotta tarkoitukseni oli tuoda julki kuinka kaupunki myönsi ”apurahoja” hommaan jos toiseen kuitenkaan perään mitenkään katsomati. Myös säännöstöä ei ollut ollenkaan ne tuli vasta jälkeenpäin, esim jottei rekisteröitymättömälle porukalle rahaa anneta ja jakokin oli kummaa. Ensin jaettiin jotka haki määräaikaan mennessä ja samalla hakuaikaa jatkettiin. Loput rahat ei riittänykkään sitten lopuille hakijoille joten heistä karsittiin.
    Tämä nyt ei liene ainut moka jonka Leinikka teki suuren eläkkeensä kiimoissaan kun ei sitten eläkkeelle halunnutkaan jäädä Rengon kunnanjohtajan virasta.
    Ja olihan siitä sekin hyöty jotta Leinikka vihdoin oppis tekemään pöytäkirjan kokouksesta jälkeen kunnanjohtajavuosien.
    Siis ”tarina” Tallinnan matkasta ei tapahtunut Patikkakerhon varoin eikä se noudattanut kaikilta osin tapahtunutta matkaa.
    Tämä vain tiedoksi Antille ja kaikille muille ”huolestuneille lammilaisille lukijoille” !

Jätä kommentti

css.php